Sarvenperäset ry
Sarvenperän kylätoimikunta on toiminut vuodesta 1977, ja se rekisteröitiin nimellä Sarvenperäset ry vuonna 2006. Toiminta aloitettiin oman kyläkoulun säilyttämiseksi. Koulu säilyi kylällä aina vuoteen 2009 saakka.
Kyläyhdistyksen toiminta on jatkunut vireänä aktiivisten kyläläisten ansiosta. Kyläyhdistyksen tarkoituksena on luoda mahdollisimman toimiva ja virikkeellinen kyläyhteisö, edistää asukkaiden kanssakäymistä ja antaa myönteinen kuva Sarvenperästä asuinympäristönä.
Toimintaan rahaa saadaan ralleista, markkinoista, talkoista, tapahtumista, lahjoituksista ja avustuksista. Joka kesä kyläläiset ovat tehneet yhteisen kesämatkan Taivalkoskelta aina Porkkalaan, eli Suomi on tullut tutuksi myös turistin näkökulmasta. Pienellä kylällä me-henki ja talkootyöt ovat vuosien varrella luoneet kylälle osaavan ja aktiivisen kylän maineen.
Erillisinä talkootyökohteina on rakennettu Torvilampeen uimapaikka / kahluuallas, koululle Grillikka-grillikatos, luontopolku, lintutorni ja korsu saunoineen. Kunnan kiinteistöjä on kunnostettu aina tarpeen mukaan. Uusia ideoita näyttää syntyvän ja toiminta jatkuu vireänä.
Yhteisiä tapahtumia järjestetään ympäri vuoden. Uudenvuoden vastaanotto aloittaa toiminnan. Kevään mittaan on yhteinen kuutamohiihto, laskiaisenvietto, äitienpäivä, vanhemman väen virkistyspäivä, juhannusjuhlat, kesämatka, saunamaraton, hevosrieha, isänpäivät ja joulumarkkinat.
Kokouksia pidetään parillisen kuukauden ensimmäinen maanantai koululla.
Johtokuntaan 2010 kuuluvat pj Vesa Pihlajamäki, sihteeri Seija Halinen sekä Johanna Niilivuo, Maiju Karppinen, Antero Kinnunen, Veli Minkkinen ja Teija Paananen. Varajäseniä ovat Tommi Oksanen, Veikko Minkkinen ja Ari Salonen. Rahastonhoitajana toimii Riitta Kuusela.
Kaikki kyläläiset voivat osallistua kokouksiin ja päättävät yhteisesti esille tulevista asioista.
Yhteystiedot